Blogi

Blogit

Johtajan burnout tulee kalliiksi – miten ehkäistä?

Tutkimuksien mukaan noin 60% johtavassa asemassa työskentelevistä kokee toimensa henkisesti kuormittavaksi ja 30% kokee työnsä erittäin uuvuttavaksi [1]. Burnoutin taustalla on usein tilanne, jossa johtajaan kohdistuva tulospaine on erittäin kova ja hän on joutunut kantamaan liian pitkään ylisuurta vastuuta organisaatiosta tai alaisistaan. Samalla omista voimavaroista...

Work-life balance – mistä aika hyvinvointiin?

Moni meistä haluaisi voida paremmin ja pystyä tekemään enemmän oman hyvinvointinsa puolesta, mutta aika ei vain riitä. Ongelman ydin on kiireessä ja arjen loputtomassa tehtävälistassa. Jos ei ole aikaa, niin ei ole myöskään hyvinvointia. On vastuita, velvollisuuksia, muistettavia ja huolehdittavia. Perustunnollisina haluamme vastata odotuksiin ja...

Esihenkilöarvioinnit johtamisen laadun edistäjänä

Organisaation toiminnan tuloksellisuudesta ja henkilöstön hyvinvoinnista selittyy jopa 40 prosenttia hyvällä johtamisella. Laadukas johtaminen ei ole saavutettu tila, vaan sitä pitää vaalia ja kehittää. Yksi käytetyimmistä kehityspoluista on johtoryhmän ja lähijohtajien tietoisuuden vahvistaminen omasta johtamistavasta. Modernin johtajuuden tukemisessa erilaiset esimiesarvioinnit ovat nousseet keskeiseksi työkaluksia coachingin...

Työkykyjohtaminen – Varmista 5 asiaa yrityksessäsi

Terve ja työkykyinen henkilöstö on yhteinen intressi niin yritysjohdolle, eläkevakuutusyhtiölle kuin työterveyshuollollekin. Tämä kattava artikkeli kokoaa tutkimustietoa tuloksellisesta työkykyjohtamisesta, työkykyriskien taustoista ja avaa tekemättömän työn kustannuksia ja työkykyjohtamisen taloudellisia vaikutuksia. Yhteenveto päättyy viiteen tutkimusta ja käytännön kokemusta yhdistävään ohjeeseen, jotka soveltuvat tarkistuslistaksi niin käynnissä olevan...

Varmista työvire 5 vinkin avulla

Itseohjautuvuus, tulospaine ja etäjohtaminen kuvastavat tämän hetken työelämää. Työnantajan vastuulla on hyvin johdettu, organisoitu ja turvallisesti järjestetty työ. Työntekijän vastuulla on oma työvire. Työvireys rakentuu arkisista valinnoista, saaden toki vaikutuksia myös työyhteisötason tekijöistä, kuten hyvästä ilmapiiristä. Hälytysmerkkejä työvireyden laskusta ovat seuraavat: Työt sekä arkiaskareet takkuavat...